Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynweb.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynweb.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 21.11.2018/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto

§ 5

21.11.2018

 

Professorin, keuhkosairaudet, osa-aikainen (70%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste dosentti Heikki Koskelan kutsumiseksi tehtävään toistaiseksi: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

 

Valmistelija: Riikka Pellinen

 

Lääketieteen laitos ja kliinisen lääketieteen yksikkö ovat esittänyt strategisessa henkilöstösuunnitelmassaan vuosille 2019-2021 keuhkosairauksien (70%) professorin tehtävän täyttämistä vuoden 2019 aikana. Tehtävä täytetään toistaiseksi. Tehtävää täytettäessä voidaan käyttää kutsumenettelyä LT, erikoislääkäri, dosentti Heikki Koskelan kutsumiseksi tehtävään.

 

Kutsumenettelyn perusteena esitetään seuraavaa:

 

Heikki Koskela on suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkinnon 1986 Oulun yliopistossa ja lääketieteen tohtorin tutkinnon vuonna 1997 Kuopion yliopistossa. Keuhkosairauksien erikoislääkärin tutkinnon hän on suorittanut vuonna 1993 Kuopion yliopistossa ja hänelle on myönnetty keuhkosairauksien dosentin arvo vuonna 2004 Kuopion yliopistossa.

 

Heikki Koskela on toiminut Kuopion yliopistollisessa sairaalassa keuhkosairauksien erikoislääkärinä (1994-1997, 1998-2004), post doc tutkijana Royal Prince Alfred - sairaalassa Sydneyssä, Australiassa (05/1997-05/1998) ja osastonlääkärinä eripituisia jaksoja vuosina 2005-2015. Keuhkosairauksien professorin ja ylilääkärin tehtäviä hän on hoitanut Itä-Suomen yliopistossa ja Kuopion yliopistollisessa sairaalassa eri pituisia jaksoja vuosina 2011-2018.

 

Heikki Koskelan julkaisuluettelo sisältää 58 kansainvälistä vertaisarvioitua tieteellistä alkuperäisartikkelia ja 21 muuta julkaisua. Hän on ohjannut toisena ohjaajana yhden väitöskirjatyön ja ohjaa parhaillaan kahta, joista toista pääohjaajana.

 

Opetuskokemusta Heikki Koskelalle on kertynyt osa-aikaisen opettajana useilta vuosilta 90-luvulla, sekä erikoislääkärikoulutuksesta vuosina 1994-2018. Vuosina 2011-2018 hän on hoitanut keuhkosairauksien professorin tehtävää eripituisia jaksoja.

 

Dosentti Heikki Koskelan cv ja julkaisuluettelo ovat liitteenä 1.

 

Edellä esitetyillä perusteilla dosentti Heikki Koskela täyttää kutsumenettelyn edellytykset professorin, keuhkosairaudet, tehtävään.

 

Yliopistolain (558/2009) 33 §:n 2 momentin mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määrärajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31§ mukaan professorin (Professor) palvelussuhteeseen valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n kohdan 6 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus professorin tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä ja johtosäännön 10§ kohdan 5 mukaan dekaani päättää professorin tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Dekaani valitsee myös asiantuntijat antamaan lausunnon professorin tehtävään hakeneista tai kutsuttavasta (johtosääntö 10§ kohta 6).

 

Professorin, keuhkosairaudet, tehtävän tehtäväntäyttöseloste on liitteenä 2. Tehtäväntäyttöseloste sisältää johtosäännön edellyttämät tehtäväalan ja tehtävämääritykset. Selosteessa edellytetään myös, että professorin, keuhkosairaudet, tehtävään kutsuttavalta vaaditaan käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Seloste sisältää myös esityksen siitä, että tehtävää täytettäessä käytetään kutsumenettelyä dosentti Heikki Koskelan kutsumiseksi tehtävään. Heikki Koskelan suostumus on liitteenä 3.

 

Esitys:

Tiedekuntaneuvosto käsittelee ehdotuksen tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.

 

Päätös:

Esityksen mukainen.


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa