Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynweb.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynweb.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.09.2018/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto

§ 7

19.09.2018

 

TtM Saara Pentikäisen ravitsemustieteen alan väitöskirjan arvosteleminen

 

Valmistelija: Mervi Silaste

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.1.2017 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Terveystieteiden tutkintoja ja opintoja koskevien pysyväismääräysten 13.4 §:n mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla hylätty-hyväksytty-kiittäen hyväksytty. Kiittäen hyväksytty arvosana edellyttää, että mainintaa esittävät kaksi kolmesta (esitarkastajat ja vastaväittäjä) tarkastajasta.

 

TtM Saara Pentikäisen väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus How does cereal food structure influence digestion and satiety - In vitro and in vivo approaches on tarkastettu julkisesti 15.6.2018. Vastaväittäjä, assistant professor Monica Mars (Wageningen University & Research), puoltaa väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä terveystieteiden tohtorin tutkintoa varten ja esittää arvosanaksi hyväksytty ja molemmat esitarkastajat, dosentti Riitta Freese (Helsingin yliopisto) ja assistant professor Gail Bornhorst (University of California Davis) puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnnäytteenä terveystieteiden tohtorin tutkintoa varten ja esittävät arvosanaksi hyväksytty.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Esitarkastajien ja vastaväittäjän lausunnot ovat liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on saman tasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

 

 

Esitys:

Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee TtM Saara Pentikäisen väitöskirjan arvosanalla hyväksytty.

 

Päätös:

Esityksen mukainen.


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa