Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 13 20.06.2018 Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille yliopistonlehtorin, farmasia /sosiaalifarmasia, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen Valmistelija: Riikka Pellinen Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Itä-Suomen yliopiston farmasian laitoksella on ollut haettavana yliopistonlehtorin (farmasia/sosiaalifarmasia) tehtävä toistaiseksi. Tehtävää haki määräaikaan mennessä kolme hakijaa: FaT Kristiina Korhonen, FaT Piia Siitonen ja FaT Johanna Timonen. Johanna Timonen on perunut hakemuksensa 1.6.2018. Hakijayhteenveto liitteenä. Yliopistonlehtorin palvelussuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§). Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (Asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§). Lisäksi po. tehtävän hoitajalta vaaditaan laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyys. Kaikilla hakijoilla on tehtävään vaadittava tohtorintutkinto. Hakemusten ja haastattelujen perusteella työryhmä totesi, että FaT Piia Siitosella on kahdesta arvioitavasta hakijasta (Korhonen ja Siitonen) enemmän kokemusta tehtävään kuuluvasta opetuksesta, opintojaksojen vastuuopettajana toimimisesta ja sidostyhmäyhteistyöstä sekä valmiimmat suunnitelmat opetusapteekkiharjoittelun ja sidosryhmäyhteistyön kehittämisestä. Lisäksi Siitosella on aktiivista ohjaus- ja tutkimustoimintaa sekä selkeä näkemys siitä, kuinka hän pystyy yhdistämään opetuksen ja tutkimuksen. Farmasian laitos yksikkö esittää 4.6.2018 päivätyssä kirjeessään (liite), että Piia Siitonen nimitetään po. yliopistonlehtorin tehtävään toistaiseksi 1.8.2018 alkaen. Piia Siitonen on valmistunut terveystieteiden proviisoriksi vuonna 1999 Kuopion yliopistosta ja farmasian tohtoriksi vuonna 2016 Itä-Suomen yliopistosta. FaT Piia Siitosen cv ja julkaisuluettelo liitteenä . Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen (1.1.2017) mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille. Esitys: Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen. Päätös: Esityksen mukainen.