Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 13 30.05.2018 Dekaanin ehdotus yliopisto-opettajan, erityispedagogiikka, tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen valmistelija: Ulla Hurskainen Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.     Yliopisto-opettajan, erityispedagogiikka, tehtävä on sijoitettu kasvatustieteiden ja psykologian osastoon. Tehtävä on ollut haettavana 18.4.2018 päättyneenä aikana. Tehtävää hakivat määräaikaan mennessä KT Eija Heikkinen, KM Anne Karhu, KM Toni Kortelainen, KM Johanna Kurki, KT Maarit Lasanen, KM, TM Antti Räsänen, KT Katariina Waltzer ja KM Eeva Willberg.      Tiedekuntaneuvoston 28.2.2018 (2/2018, 13 §) käsittelemän tehtäväkuvauksen mukaan erityispedagogiikan yliopisto-opettajan tehtävänä ovat opetus- ja ohjaustehtävät pääsääntöisesti erityispedagogiikan oppiaineessa. Opetustehtäviin voi sisältyä myös kasvatusalan yhteiseen kandidaatintutkintoon sisältyvää opetusta. Lisäksi yliopisto-opettajan tehtävänä on kehittää erityispedagogiikan alan tutkimuspohjaista opetusta, ohjata opetusharjoittelua ja tutkielmia, osallistua erityispedagogiikan oppiaineen toimintaan sekä avustaa osaston toimintaan liittyvissä muissa tehtävissä. Tehtävään voi sisältyä opetusta englannin kielellä.     Yliopisto-opettajan tulee olla soveltuvan ylemmän yliopistotutkinnon suorittanut henkilö, jolla on hyvä käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan ja hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §).  Lisäksi tehtävään valittavalta vaaditaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaiset opettajan pedagogiset opinnot (väh. 35 ov / 60 op). Opetustehtävien alaan liittyvällä käytännön perehtyneisyydellä tarkoitetaan kokemusta erityispedagogiselta kentältä. Tehtävään valittavalta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa sekä kykyä opettaa tarvittaessa englannin kielellä.    Dekaani kutsui 26.4.2018 antamallaan päätöksellä (485/2018) opetusnäytteeseen seuraavat osaston esittämät hakijat: KM Anne Karhu, KM Toni Kortelainen, KT Maarit Lasanen ja KT Katariina Waltzer.  Dekaanin asettama opetustaidon arviointiryhmä arvioi hakijoiden opetustaidon 14.5.2018. Hakijoilla Karhu, Lasanen ja Waltzer on arviointiryhmän lausunnon (21.5.2018) mukaan johtosäännön edellyttämä hyvä opetustaito. Hakija Kortelainen ei haettavana olleessa tehtävässä osoittanut johtosäännön edellyttämää hyvää opetustaitoa.   Kasvatustieteiden ja psykologian osasto on esittänyt, että yliopisto-opettajan, erityispedagogiikka, tehtävään otetaan KM Anne Karhu 1.8.2018 lukien. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä.   Anne Karhu on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon vuonna 1998 (Helsingin yliopisto). Erilliset erityisopettajan opinnot hän suorittanut vuonna 2005 (Itä-Suomen yliopisto). Opettajan pedagogiset opinnot (35 ov) sisältyvät suoritettuun maisterin tutkintoon. Karhu on tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopistossa. Hän on jättänyt väitöskirjan esitarkastukseen maaliskuussa 2018.       Karhu on työskennellyt perusasteen erityisopettajana vuodesta 2005. Sitä ennen hän työskenteli mm. luokanopettajana. Erityisopettajan työn ohella hän on työskennellyt mm. erityisopetuksen koordinaattorina, opettajien täydennyskouluttajana ProKoulu-tutkimushankkeessa sekä nuorempana tutkijana ja projektitutkijana ProVarkaus/ESR ja ProVarkaus 2 –tutkimushankkeissa. Karhulla on kolme vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia. Hänellä on kv-kokemusta opettajavaihdosta ja vierailuista.  Karhun hakemusasiakirjat ovat liitteenä.  KM Anne Karhu täyttää johtosäännössä mainitut yliopisto-opettajan palvelus- suhteen ehdot ja tehtävämäärityksessä mainitut edellytykset.   Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että KM Anne Karhu otetaan yliopisto-opettajan, erityispedagogiikka, tehtävään 1.8.2018 lukien.   Esitys: Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta KM Anne Karhun ottamiseksi yliopisto-opettajan, erityispedagogiikka, tehtävään 1.8.2018 lukien.   Päätös: Esityksen mukainen. Tiedekuntaneuvosto näki kahden kärkihakijan järjestyksen päinvastaisena suhteessa hakukuulutuksessa mainittuihin kriteereihin. LIITE Hakijayhteenveto (Excel)   KM Anne Karhun hakemusasiakirjat   Kasvatustieteiden ja psykologian osaston esitys