Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 6 30.05.2018 Filosofisen tiedekunnan opinto-oppaiden hyväksyminen lukuvuodelle 2018-2019 valmistelija Henni Nevalainen Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 § mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää opetussuunnitelmista ja tutkintovaatimuksista. Itä-Suomen yliopiston tutkintosäännön 19 § mukaan tiedekuntaneuvostot vahvistavat seuraavan lukuvuoden opetuksen opetussuunnitelmat ja opetusohjelmat toukokuun loppuun mennessä. Esitys: Esitän, että lastentarhanopettajakoulutuksen nimi muutetaan joko varhaiskasvatuksen koulutukseksi tai vastaamaan mahdollisesti voimaan tulevaa uutta varhaiskasvatuslain mukaista ammattinimikettä varhaiskasvatuksen opettajakoulutus. Esitän, että tiedekuntaneuvosto delegoi dekaanille oikeuden hyväksyä kasvatustieteiden ja psykologian osaston erityisopettajien koulutusten kuvausten ja tutkintorakennekaavioiden päivittämisen. Esitän, että tiedekuntaneuvosto hyväksyy humanistisen osaston, kasvatustieteiden ja psykologian osaston, soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulututuksen osaston sekä teologian osaston opinto-oppaan sisällön lukuvuodelle 2018-2019 liitteiden tarkoittamassa muodossa. Esitän edelleen, että tiedekuntaneuvosto valtuuttaa tiedekunnan opintopalveluita tekemään opinto-oppaisiin tarvittaessa teknisluontoisia korjauksia sekä edellä mainitut korjaukset ja täydennykset ja dekaanin hyväksymään tehdyt korjaukset. Linkki opinto-oppaisiin: Opinto-oppaat Päätös: Esityksen mukainen. LIITTEET Humanistisen osaston opinto-opas Kasvatustieteiden ja psykologian osaston opinto-opas Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulututuksen osaston opinto-opas Teologian osaston opinto-opas