Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 2 18.06.2018 KM Juuso Pursiaisen erityispedagogiikan alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen valmistelija: Kaisu Kortelainen Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.1.2017 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Filosofisen tiedekunnan erikseen antamien ohjeiden (21.5.2014) mukaan väitöskirjat arvostellaan arvoasteikolla I-L. KM Juuso Pursiaisen väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus "KUMPI OLI POSITII- VINE? HYVÄ VAI HUONO?" - Vahvuuslähtöisen ja oppilaan sosioemotionaalista kompetenssia tukevan mallin luominen kouluyhteisöön on tarkastettu julkisesti 25.5.2018. Vastaväittäjä apulaisprofessori Risto Hotulainen (Helsingin yliopisto) sekä tiedekunnan edustaja yliopistonlehtori Virpi Vellonen puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä kasvatustieteen tohtorin tutkintoa varten ja esittävät arvosanaksi magna cum laude approbaturia. Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Vastaväittäjän ja tiedekunnan edustajan lausunnot ovat esityslistan liitteenä. Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on saman tasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään. Linkki väitöskirjaan: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2777-4/urn_isbn_978-952-61-2777-4.pdf Esitys: Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee KM Juuso Pursiaisen väitöskirjan arvosanalla magna cum laude approbatur. Päätös: Esityksen mukainen. LIITTEET VASTAVÄITTÄJÄN LAUSUNTO TIEDEKUNNAN EDUSTAJAN LAUSUNTO VÄITTELIJÄN ILMOITUS KUSTOKSEN LAUSUNTO