Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 5 29.08.2018 Dosentin arvon myöntäminen FT Meri Kydölle Valmistelija: Ulla Hurskainen Dnro 1100/01.01.01.02/2017 FT Meri Kytö on hakenut kulttuurisen musiikintutkimuksen, erityisesti kulttuurisen äänentutkimuksen dosentin arvoa Itä-Suomen yliopistoon. Dosenttihakemus on pantu vireille 29.8.2017 Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito. Humanistisen osaston johtaja on lausunnossaan todennut dosentuurin tarpeelliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi osaston tutkimuksen ja opetuksen kannalta seuraavin perustein: ”Kulttuurinen musiikintutkimus ja sen erityisalue kulttuurinen äänentutkimus täydentävät erinomaisesti humanistisen osaston kulttuurintutkimuksen ja koulutusohjelmaa ja oppiainetta sekä tuo tärkeän lisän osaston asiantuntemukseen ja vahvistaa tämän tutkimusalan kansainvälistä verkottumista, tutkimusaktiivisuutta ja volyymia”. Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä. Filosofisen tiedekunnan dekaani päätti kutsua asiantuntijoiksi (15.1.2018) professori Marja Tuomisen (Lapin yliopisto) ja professori Johannes Brusilan (Åbo Akademi) antamaan lausuntonsa FT Meri Kydön tieteellisestä pätevyydestä kulttuurisen musiikintutkimuksen, erityisesti kulttuurisen äänentutkimuksen dosentin arvoa varten. Dekaanin nimeäminä asiantuntijoina toimineet professori Marja Tuominen ja Johannes Brusila puoltavat kulttuurisen musiikintutkimuksen, erityisesti kulttuurisen äänentutkimuksen dosentin arvon myöntämistä FT Meri Kydölle. Kytö on suorittanut seuraavat tutkinnot: FT v. 2013 (Itä-Suomen yliopisto), FM v. 2006 (Turun yliopisto), sekä Luontokuvauksen ja –ohjelmien erikoistumisopinnot v. 2005 (Tampereen ammattikorkeakoulu). Nykyisessä tehtävässään Tampereen yliopiston tutkijatohtorina (musiikkiopinnot) Kytö on toiminut 1.8.2014 alkaen ja aikaisemmin mm. lehtorina vv. 2012-2013 (Tampereen yliopisto), PhD-ohjaajana ja tutkijana. Hakuajankohtana Kydön julkaisuluettelossa on 15 vertaisarvioitua ja 10 arvioimatonta tieteellistä artikkelia, 1 monografia, sekä lisäksi muita julkaisuja. Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito (Yliopistolaki 558/2009). Dekaani voi vapauttaa hakijan opetusnäytteen antamisesta, jos opetusansiot ovat tiedekunnan dosenttiohjeen mukaisesti todennettavissa muutoin. Dekaani on 9.8.2018 tekemällään päätöksellä vapauttanut Meri Kydön opetusnäytteen antamisesta ja todennut opetusansiot hakemusasiakirjojen perusteella. Esitys: Tiedekuntaneuvosto toteaa, että FT Meri Kytö täyttää yliopistolaissa mainitut dosentin arvon edellytykset ja myöntää Kydölle kulttuurisen musiikintutkimuksen, erityisesti kulttuurisen äänentutkimuksen dosentin arvon Itä-Suomen yliopistoon. Päätös: Esityksen mukainen. LIITE Kydön CV, julkaisuluettelo ja opetusportfolio Asiantuntijalausunnot (Brusila ja Tuominen)