Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 6 29.08.2018 Dosentin arvon myöntäminen FT Tuija Saresmalle Valmistelija: Ulla Hurskainen Dnro 249/01.01.01.02/2016 FT Tuija Saresma on hakenut kulttuurintutkimuksen, erityisesti sukupuolentutki- muksen dosentin arvoa Itä-Suomen yliopistoon. Dosenttihakemus on pantu vireille 10.2.2016 Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito. Humanistisen osaston johtaja on lausunnossaan todennut dosentuurin tarpeelliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi osaston tutkimuksen ja opetuksen kannalta. Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä. Filosofisen tiedekunnan dekaani päätti kutsua asiantuntijoiksi (20.4.2018) professori Susanna Paasosen (Turun yliopisto) ja professori Kirsti Lempiäisen (Lapin yliopisto) antamaan lausuntonsa FT Tuija Saresman tieteellisestä pätevyydestä kulttuurintutkimuksen, erityisesti sukupuolentutkimuksen dosentin arvoa varten. Dekaanin nimeäminä asiantuntijoina toimineet professori Susanna Paasonen ja professori Kirsti Lempiäinen puoltavat kulttuurintutkimuksen, erityisesti sukupuolentutkimuksen dosentin arvon myöntämistä FT Tuija Saresmalle. Saresma on suorittanut seuraavat tutkinnot: FT v. 2007 (Jyväskylän yliopisto), FM v. 1996 (Jyväskylän yliopisto), HuM v. 1996 (Jyväskylän yliopisto) sekä aikuiskouluttajan pedagogiset opinnot (60 ECTS) v. 2010 (Jyväskylän yliopisto). Nykyisessä tehtävässään Jyväskylän yliopiston erikoistutkijana Saresma on toiminut 1.10.2017 alkaen ja aikaisemmin mm. yo-tutkijana vv. 2014-2016 (Jyväskylän yliopisto) sekä yliopistonlehtorina vv. 2012-2013 (Jyväskylän yliopisto). Hakuajankohtana Saresman julkaisuluettelossa on 27 vertaisarvioitua ja 20 arvioimatonta tieteellistä artikkelia, 9 monografia, sekä lisäksi muita julkaisuja. Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito (Yliopistolaki 558/2009). Dekaani voi vapauttaa hakijan opetusnäytteen antamisesta, jos opetusansiot ovat tiedekunnan dosenttiohjeen mukaisesti todennettavissa muutoin. Dekaani on 13.8.2018 tekemällään päätöksellä vapauttanut Tuija Saresman opetusnäytteen antamisesta ja todennut opetusansiot hakemusasiakirjojen perusteella. Esitys: Tiedekuntaneuvosto toteaa, että FT Tuija Saresma täyttää yliopistolaissa mainitut dosentin arvon edellytykset ja myöntää Saresmalle kulttuurintutkimuksen, erityisesti sukupuolentutkimuksen dosentin arvon Itä-Suomen yliopistoon. Päätös: Esityksen mukainen. LIITTEET Saresman CV, julkaisuluettelo ja opetusportfolio Asiantuntijalausunnot (Paasonen ja Lempiäinen)