Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 9 29.08.2018 Dekaanin ehdotus tutkijatohtorin, opinto- ja uraohjaus (vakinaistamispolku, Tenure Track) tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.   Yliopistotutkijan/tutkijatohtorin, opinto- ja uraohjaus (vakinaistamispolku, Tenure Track, tehtävä on sijoitettu kasvatustieteiden ja psykologian osastoon. Tehtävä on ollut haettavana 16.5.2018 päättyneenä aikana. Tehtävää hakivat määräaikaan mennessä seuraavat henkilöt (3): KM Ilona Kauppi, YTT, KM Toni Kosonen ja YTT, KM Anne-Mari Souto. Hakija Kauppi ei ole suorittanut tohtorin tutkintoa, joten hän ei ole kelpoinen tehtävään.      Hakijayhteenveto tehtävää hakeneista on liitteenä. Tehtäväkuvauksen mukaan (lyhennetty keskeiset osuudet): ”Vakinaistamispolku (Tenure Track) avataan haettavana olevassa tehtävässä yliopistotutkijan tai tutkijatohtorin tasolta lähtien, riippuen hakijan tasosta. ----Yliopistotutkijan/ tutkijatohtorin tehtävässä painottuu aktiivinen osallistuminen opinto- ja uraohjauksen tutkimus-, hanke- ja julkaisutoimintaan. Tehtävään kuuluu myös opetusta ohjauksen koulutuksissa sekä jatko-opiskelijoiden ohjausta (yliopistotutkija). Tehtävään voi sisältyä opetusta myös englannin kielellä.  Yliopistotutkijalta/tutkijatohtorilta odotetaan kykyä tehdä tutkimusta sekä johtaa tutkimushankkeita ja luoda omaa tutkimuslinjaa uravaihe huomioiden, hankkia rahoitusta erilaisista rahoituslähteistä, valmiutta opettaa ja ohjata opinnäytteitä (yliopistotutkija), metodologista erityisosaamista (joko kvalitatiivinen tai kvantitatiivinen) sekä kansainvälistä kokemusta ja kiinnostusta verkottua kansainvälisesti. Edellä mainitut tulee dokumentoida hakemuksessa.  Hakijalla tulee olla opinto- ja uraohjauksen tai työelämäohjauksen tuntemusta, jollaiseksi katsotaan työkokemus sekä aiheeseen kohdistuva tutkimus- tai kehittämistoiminta. Väitöskirjan osalta soveltuviksi katsotaan ohjauksellisesta aihepiiristä tehty tutkimus psykologiatieteiden, kasvatustieteiden tai yhteiskuntatieteiden piiristä. Ohjauksen tutkimus on tähän mennessä painottunut erityisesti nuorten siirtymien ja suunnanottojen sekä opinto-ohjauksen sosiaalisesti kontekstoituun tutkimukseen. Odotamme tehtävään valittavalta sosiokulttuurisen ja konstruktivistisen ohjaustutkimuksen tuntemusta. Odotamme myös kykyä avata omaa, sen rinnalle sopivaa tutkimuslinjaa tilanteessa, jossa opinto- ja uraohjauksen koulutus on suuntautumassa koulu- ja oppilaitoskontekstin ohella aktiivisesti myös työelämän sovellusalueille ja uraohjausprofession kehittämiseen. Yliopistotutkijan palvelussuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut, ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §). Tutkijatohtorin palvelussuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut (johtosääntö 31 §). Tutkijatohtorilta edellytetään tohtorin tutkinto, joka on suoritettu enintään 5 vuotta ennen tutkijatohtorin tehtävän vastaanottamista. Aikaraja tarkoittaa tässä yhteydessä nettoaikaa, johon ei lasketa esim. äitiys- tai vanhempainlomaa tai asevelvollisuuden suorittamista. Tutkijatohtorin tehtävään otetaan aina määräajaksi (johtosääntö 31 §).    Yliopistotutkijan/tutkijatohtorin tehtävään valittavalta edellytetään opinto- ohjaajan kelpoisuus tai vastaava käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan (kokemus ohjaustyöstä ja/tai ohjauksen kehittämistehtävistä) sekä dokumentoi- tua näyttöä väitöskirjatyön jälkeisestä tutkimustoiminnasta.” Kasvatustieteiden ja psykologian alan tehtäväntäyttötoimikunta on kokouksessaan 31.5.2018 käsitellyt YTT, KM Toni Kososen ja YTT, KM Anne-Mari Soudon ansiot. Tehtäväntäyttötoimikunta toteaa seuraavaa:  “Todettiin, että molemmilla tohtorihakijoilla on tehtävän alaan soveltuva tohtorin tutkinto: Kosonen on väitellyt sosiologian alalta vuonna 2016 ja Souto kasvatussosiologiasta vuonna 2011. Hakija Souto on suorittanut tohtorin tutkinnon noin seitsemän vuotta sitten. Hänen hakemuksestaan ei käy ilmi, että tutkinnon suorittamisen ja hakuilmoituksessa määritellyn Tenure Track -tehtävän aloitusajankohdan välinen nettoaika (perhevapaa- ja/tai asevelvollisuusjaksot pois luettuina) olisi tätä lyhyempi. Tutkijatohtorin tehtävässä nettoaika voi olla enintään viisi vuotta. Tällä perusteella hakija Souto ei voi tulla valituksi tutkijatohtorin tehtävään. Hänen osaltaan jatkotarkastelu tulee tehdä yliopistotutkijan tehtävän tasolta. (…) Todettiin, että molemmat hakijat täyttävät haettavana olleen opinto- ja uraohjauksen Tenure Track -tehtävän muodolliset kelpoisuusvaatimukset. Hakijan Soudon osalta muodollinen kelpoisuus rajautuu yliopistotutkijan tehtävään. Päätettiin, että molemmat hakijat kutsutaan haastatteluun, jossa tarkemmin käydään läpi mm. heidän tutkimuksellisia ansioitaan sekä heidän motivaatiotaan ja sitoutumistaan tehtävään ja sen vaatimuksiin.” Hakijat haastateltiin 19.6.2018, minkä jälkeen perehdyttiin lähemmin heidän hakemuksissaan esittämiin tutkimusansioihin ja tutkimussuunnitelmiin sekä haastattelujen sisältöihin. Tarkastelun pohjana olivat tehtävän tutkimusteemat ja tehtävään valittavalta edellytettävä tutkimustoiminta. Tehtäväntäyttötoimikunta toteaa, että YTT, KM Toni Kosonen täyttää tutkijatohtoritasolla opinto- ja uraohjauksen Tenure Track -tehtävän palvelussuhteen ehdot ja tehtävämäärityksessä mainitut edellytykset. YTT, KM Anne-Mari Soudon väitöstyön jälkeisen tieteellisen tuotannon laajuus ja taso ei kokonaistarkastelun perusteella täytä Tenure Track -tehtävän edellytyksiä yliopistotutkijan tehtävän tasolla.   Tehtäväntäyttötoimikunta esittää, että YTT, KM Toni Kosonen otetaan tutkijatohtorin, opinto- ja uraohjaus (vakinaistamispolku, Tenure Track), tehtävään neljän vuoden määräajaksi ajalle 1.1.2019–31.12.2022. Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että YTT, KM Toni Kosonen otetaan tutkijatohtorin, opinto- ja uraohjaus (vakinaistamispolku, Tenure Track) tehtävään neljän vuoden määräajaksi ajalle 1.1.2019–31.12.2022. Esitys:  Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta YTT, KM Toni Kososen ottamiseksi tutkijatohtorin, opinto- ja uraohjaus (vakinaistamispolku Tenure Track), tehtävään neljän vuoden määräajaksi ajalle 1.1.2019–31.12.2022. Päätös: Esityksen mukainen. LIITTEET Hakijayhteenveto (Excel)    Toni Kososen CV ja julkaisuluettelo Joensuu 11.9.2018 sihteeri Kari Korhonen PÖYTÄKIRJA TARKASTETTU JA HYVÄKSYTTY puheenjohtaja Janne Pietarinen