Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 10 23.01.2019 Kokeellisen neurofysiologian dosentin arvon myöntäminen FT Laura Säisäselle Valmistelija: Riikka Pellinen FT Laura Säisänen on esittänyt, että hänelle myönnettäisiin kokeellisen neurofysiologian dosentin arvo Itä-Suomen yliopistossa terveystieteiden tiedekunnassa. Hakijan CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä. Terveystieteiden tiedekunnan dosenttitoimikunta on todennut kokouksessaan, että kokeellisen neurofysiologian dosentuuri on tarkoituksenmukainen opetuksen ja tutkimuksen kannalta. Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on kutsunut asiantuntijoiksi antamaan lausunto FT Laura Säisäsen tieteellisestä pätevyydestä hakemaansa dosentuuriin dosentti Mika Kalliolta (Oulun yliopisto) ja professori Risto Ilmoniemeltä (Aalto yliopisto). Dosentti Kallio on antanut lausuntonsa 10.12.2018 ja professori Ilmoniemi 28.12.2018. Molemmat asiantuntijat pitävät FT Laura Säisästä tieteellisesti pätevänä hakemaansa dosentuuriin ja puoltavat dosentin arvon myöntämistä. Asiantuntijoiden lausunnot ovat liitteenä. Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito. Terveystieteiden tiedekunnan dosenttitoimikunta on todennut käsitellessään FT Laura Säisäsen hakemusta, että hakija täyttää terveystieteiden tiedekunnan kriteerit opetustaidon osalta. Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n kohdan 8 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä. Hakija FT Laura Säisänen täyttää yliopistolain 89 §:ssä dosentilta vaadittavan kelpoisuuden sekä terveystieteiden tiedekunnan dosentuuriohjeen dosentin arvoon vaadittavat kriteerit. Esitys: Tiedekuntaneuvosto toteaa, että FT Laura Säisänen täyttää yliopistolain 89 §:ssä dosentilta vaadittavan kelpoisuuden sekä terveystieteiden tiedekunnan dosentuuriohjeen dosentin arvoon vaadittavat kriteerit ja päättää myöntää FT Laura Säisäselle kokeellisen neurofysiologian dosentin arvon. Päätös: Esityksen mukainen.