Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 9 23.01.2019 Rintaradiologian dosentin arvon myöntäminen LT Mazen Sudahille Valmistelija: Riikka Pellinen LT Mazen Sudah on esittänyt, että hänelle myönnettäisiin rintaradiologian dosentin arvo Itä-Suomen yliopistossa terveystieteiden tiedekunnassa. Hakijan CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä. Terveystieteiden tiedekunnan dosenttitoimikunta on todennut kokouksessaan, että rintaradiologian dosentuuri on tarkoituksenmukainen opetuksen ja tutkimuksen kannalta. Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on kutsunut asiantuntijoiksi antamaan lausunto LT Mazen Sudahin tieteellisestä pätevyydestä hakemaansa dosentuuriin professori Osmo Tervoselta (Oulun yliopisto) ja ma. professori Veikko Kähärältä (Tampereen yliopisto). Professori Tervonen on antanut lausuntonsa 11.1.2019 ja dosentti Koivula 10.1.2019. Molemmat asiantuntijat pitävät LT Mazen Sudahia tieteellisesti pätevänä hakemaansa dosentuuriin ja puoltavat dosentin arvon myöntämistä. Asiantuntijoiden lausunnot ovat liitteenä. Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito. Terveystieteiden tiedekunnan dosenttitoimikunta on todennut käsitellessään LT Mazen Sudahin hakemusta, että hakija täyttää terveystieteiden tiedekunnan kriteerit opetustaidon osalta. Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n kohdan 8 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä. Hakija LT Mazen Sudah täyttää yliopistolain 89 §:ssä dosentilta vaadittavan kelpoisuuden sekä terveystieteiden tiedekunnan dosentuuriohjeen dosentin arvoon vaadittavat kriteerit. Esitys: Tiedekuntaneuvosto toteaa, että LT Mazen Sudah täyttää yliopistolain 89 §:ssä dosentilta vaadittavan kelpoisuuden sekä terveystieteiden tiedekunnan dosentuuriohjeen dosentin arvoon vaadittavat kriteerit ja päättää myöntää LT Mazen Sudahille rintaradiologian dosentin arvon. Päätös: Esityksen mukainen.