Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 7 18.06.2019 Dekaanin esitys kardiovaskulaarisen solufysiologian professorin tehtävän tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä ja tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen Valmistelija: Riikka Pellinen Esitys tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n 4 momentin, kohdan 7 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä. Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on hyväksynyt po. tehtävän tehtävänkuvauksen kokouksessaan 30.10.2013 seuraavasti: ”Itä-Suomen yliopistossa ja terveystieteiden tiedekunnassa kardiovaskulaarisen solufysiologian professorin tehtäviin kuuluu johtaa tutkimusta, jonka tavoitteena on kehittää kardiovaskulaarisen solufysiologian tutkimusmenetelmiä, sekä antaa yliopistollista koulutusta omalla alallaan Itä-Suomen yliopistossa ja terveystieteellisessä tiedekunnassa. Kardiovaskulaarisen solufysiologian professori pyrkii suuntaamaan tutkimustaan tai sen osia niin, että myös kaupalliset, teolliset ja tuotekehitykselliset näkökohdat tulevat huomioiduiksi ja pyrkii hankkimaan tutkimukselleen myös yliopiston ulkopuolista rahoitusta. Professori toimii tutkimusalansa esittelijänä ja asiantuntijana A. I. Virtanen –instituutin hallinnossa.” Tehtävän määräaikainen hoito päättyy 31.8.2019, mutta tarve tehtävän hoitamiselle Itä-Suomen yliopistossa ja A. I. Virtanen –instituutissa jatkuu tehtävänkuvauksen mukaisena ennallaan toistaiseksi. Professorin tehtävä täytetään suorarekrytoinnilla (vakinaistaminen) toistaiseksi. Yliopistolain (558/2009) 33 §:n mukaan professorin tulee harjoittaa ja ohjata tieteellistä tutkimustyötä tai taiteellista työtä, antaa siihen perustuvaa opetusta ja seurata tieteen tai taiteen kehitystä sekä osallistua alallaan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31§, 1 momentin mukaan professorin (Professor) palvelussuhteeseen valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n kohdan 6 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus professorin tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä ja johtosäännön 10§ kohdan 5 mukaan dekaani päättää professorin tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Dekaani valitsee myös asiantuntijat antamaan lausunnon professorin tehtävään hakeneista tai kutsuttavasta (johtosääntö 10§ kohta 6). Esitys tehtävään otettavasta henkilöstä Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Pasi Tavi on valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1995 Oulun yliopistosta ja filosofian tohtoriksi Oulun yliopistosta vuonna 1999. Hänelle on myönnetty solufysiologian dosentin arvo vuonna 2005 Oulun yliopistosta. Pasi Tavi on parhaillaan nimitettynä kardiovaskulaarisen solufysiologian professorin määräaikaiseen tehtävään Itä-Suomen yliopistossa (1.9.2014 alkaen). Tätä ennen hän on toiminut tutkimusjohtajana (kardiovaskulaarinen solufysiologia) vuosina 2009-2014 A. I. Virtanen –instituutissa Kuopion ja Itä-Suomen yliopistossa ja akatemiatutkijana Oulun yliopistossa 2008-2013. Vuosina 2008-2015 hän on ollut nimitettynä yliopistonlehtoriksi Oulun ja Helsingin yliopistoissa ja 2002-2004 toiminut post doc- tutkijana Karoliinisessa instituutissa Ruotsissa. Pasi Tavi in julkaissut 71 kansainvälistä vertaisarvioitua julkaisua, joista 29 vuosina 2014-2019, ja joista 13:ssa hän on viimeisenä tekijänä. Muita kansainvälisiä julkaisuja on 36, sekä yksi patentti. Hän on hankkinut tutkimusrahoitusta 2007-2018 lähes 3 m€ yksin ja konsortioiden jäsenenä. Pasi Tavi on ohjannut seitsemän väitöskirjatyötä, joista neljä pääohjaajana ja ohjaa parhaillaan kuutta. Hän on toiminut opetustehtävissä (assistentti, yliassistentti, lehtori ja yliopistonlehtori) yhteensä yli 10 vuotta. Hän on toiminut A. I. Virtanen –instituutin johtajana 1.1.2018 alkaen, minkä lisäksi hänellä on hallinnollista kokemusta vuodesta 2010 alkaen toimimisesta yksikön johtajana ja varajohtajana, sekä ja eri elinten johtoryhmien jäsenenä. Pasi Taviin CV ja julkaisuluettelo liitteenä 1. Itä-Suomen yliopiston rehtori on nimittänyt Pasi Taviin kardiovaskulaarisen solufysiologian professorin määräaikaiseen tehtävään 1.9.2014 alkaen. Nimitys perustui kutsumenettelyyn, jossa asiantuntijat (professori Ilkka Pörsti ja professori Karl Åkerman) toteavat lausunnoissaan Pasi Tavin kiistatta kelpoiseksi hoitamaan po. professorin tehtävää (liite 2). Dekaanin päätösten (4.6.2014 ja 10.6.2019) mukaisesti Pasi Tavilta ei vaadita opetusnäytettä. Asiantuntijalausuntojen perusteella dekaani esittää, että professorin, kardiovaskulaarinen solufysiologia (A. I. Virtanen -instituutti) tehtävään nimitetään FT, dosentti Pasi Tavi 1.9.2019 alkaen toistaiseksi. A. I. Virtanen –instituutin varajohtaja puoltaa esitystä. Esitys: Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä ja nimitysesityksestä. Päätös: Esityksen mukainen.