Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 6 18.03.2019 Dekaanin ehdotus PhD Tomi Seppälän ottamisesta professorin, kansainvälinen liiketoiminta, tilastolliset menetelmät ja data-analytiikka, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen Valmistelija: Ulla Hurskainen Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Professorin, kansainvälinen liiketoiminta, tilastolliset menetelmät ja data-analytiikka, tehtävä on sijoitettu Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitokselle. Tehtäväselosteen mukaan: ”Professorin tehtävä sijoittuu yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa kauppatieteiden laitokselle. Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitos toimii sekä Joensuun että Kuopion kampuksilla. Tehtävä liittyy yliopiston strategiaan Kulttuurien kohtaaminen, liikkuvuus ja rajat alueelle, tulokulmana erityisesti kvantitatiiviset tutkimusmetodit kansainvälisen liiketoiminnan empiirisessä tutkimuksessa (sisältäen data-analytiikan/Big-datan). Tehtävä tukee kauppatieteiden laitoksen missiota tavoitteenaan ratkaista yritysten kansainväliseen liiketoimintaan ja johtamiseen liittyviä tulevaisuuden haasteita niin tutkimuksessa kuin opetuksessa. Kansainvälisen liiketoiminnan ja myynnin johtamisen suuntautumisalueella annetaan opetusta kansainvälisessä liiketoiminnassa ja kansainvälisessä myynnissä. Tehtävään valittavan tutkimuksen edellytetään kohdistuvan erityisesti kansainväliseen liiketoimintaan ja valitulla on oltava laaja tietämys ja kokemus kaikilla ekonometrian osa-alueilla, ja erityisesti syvällinen ymmärrys ja soveltamiskyky sellaisista kvantitatiivisista empiirisistä tutkimusmenetelmistä, jotka ovat tärkeitä kansain-välisen liiketoiminnan tutkimuksessa, kuten data-analytiikka (Big-data), aikasarja-analyysi, paneeliaineistojen analyysi, yleistetyt lineaariset mallit (GLM), rakenneyhtälömallit (SEM), ja osittainen pienimmän neliösumman menetelmä (PLS). Professorin tehtävänä on tutkimuksen lisäksi antaa liiketoiminnan kvantitatiivisista metodiopetusta, osallistua pro gradujen ja väitöskirjojen ohjaamiseen sekä osallistua tutkimusryhmän ja laitoksen tutkimuksen kehittämiseen. Tehtävässä tutkimus sekä opetus- ja ohjaus tapahtuu englannin kielellä. Täytettävänä olevaan professorin tehtävään ei vaadita käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtävä-alaan. Tehtävä on osa-aikainen 20% ja se on tarkoitus täyttää 1.2.2019 lukien kolmen vuoden määräajaksi. Määräaikaisuuden perusteena on kansainvälisen liiketoiminnan kvantitatiivisen metodiopetuksen ja tutkimuksen kehittäminen.” Yliopistolain (558/2010) 33 §:n 2 momentin mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määräajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset. Tehtävään on tarkoitus kutsua PhD Tomi Seppälä. Yliopistolain (558/2009) 31 §:n mukaan hakijoiden ja tehtävään kutsuttavien kelpoisuudesta ja ansioista on ennen valintaa pyydettävä lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, kun henkilö valitaan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Asiantuntijan esteellisyyteen sovelletaan hallintolain 27-29 §:ää. Asiantuntijoiden valinnasta, toiminnasta ja tehtävästä määrätään tarvittaessa johtosäännössä. Asiantuntijalausunnot PhD Tomi Seppälän kelpoisuudesta ja ansioista professorin, kansainvälinen liiketoiminta, tilastolliset menetelmät ja data-analytiikka, tehtävään on pyydetty dekaanin 17.12.2018 tekemän päätöksen mukaisesti seuraavilta: professori Seppo Pynnönen, Vaasan yliopisto ja professori Kalevi Kyläheiko, University of Bremen. Asiantuntijat ovat lausunnossaan todenneet, että Seppälä on kiistatta kelpoinen professorin, kansainvälinen liiketoiminta, tilastolliset menetelmät ja data-analytiikka, tehtävään. Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n mukaan professorin palvelussuhteeseen tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Professorin, kansainvälinen liiketoiminta, tilastolliset menetelmät ja data-analytiikka, tehtäväntäyttötoimikunta (apulaisprofessori Saara Julkunen (pj), professori Raija Komppula, professori Mika Gabrielsson, professori Tommi Laukkanen, professori Anu Puusa ja dekaani Sari Rissanen sekä sihteerinä johtava hallintopäällikkö Ulla Hurskainen) esittää yksimielisesti asiantuntijalausuntoihin sekä hakemusasiakirjoihin perustuen, että PhD Tomi Seppälä otetaan tehtävään. PhD Tomi Seppälä täyttää johtosäännön 31 §:ssä mainitut professorin kelpoisuusvaatimukset. Hän on tieteellisesti pätevä professorin, kansainvälinen liiketoiminta, tilastolliset menetelmät ja data-analytiikka, tehtävään ja hänellä on kyseisessä tehtävässä vaadittava kielitaito. Tehtäväntäyttötoimikunnan puheenjohtajan päätöksellä Seppälä on vapautettu opetusnäytteen antamisesta. Seppälän opetustaidon on arvioitu täyttävän johtosäännön 31 § edellytykset (hyvä opetustaito). Dekaanin ehdotus rehtorille on, että PhD Tomi Seppälä otetaan professorin, kansainvälinen liiketoiminta, tilastolliset menetelmät ja data-analytiikka tehtävään ajalle 1.4.2019-31.3.2022. Tehtävän hoito-osuus on 20%. Määräaikaisuuden perusteena on kansainvälisen liiketoiminnan kvantitatiivisen metodiopetuksen ja tutkimuksen kehittäminen. Esitys: Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta PhD Tomi Seppälän ottamiseksi professorin, kansainvälinen liiketoiminta, tilastolliset menetelmät ja data-analytiikka tehtävään ajalle 1.4.2019- 31.3.2022. Päätös: Esityksen mukainen.