Itä-Suomen yliopiston hallitus § 3 21.02.2019 UEF 2030 - Strategia Yliopisto on käynnistänyt kauden 2020-2030 strategian laadinnan. Korkeakouluvisio 2030:ssa sovitun mukaisesti seuraava strategikausi on kymmenen vuotta. Samanaikainen strategiasykli mahdollistaa yliopistojen aiempaa selkeämmän profiloitumisen. Strategiat sekä niiden pohjalta esitettävät strategiset toimenpiteet ovat keskeistä keväällä 2020 pidettävissä yliopistojen ja OKM:n välisissä tulosneuvotteluissa kaudelle 2021-2024. Yliopiston strategiatyössä keskeistä on yliopistoyhteisön ja sidosryhmien osallistaminen strategityöhön. Osallistaminen toteutuu kyselyiden, workshoppien sekä erilaisten yhteistyötilaisuuksien muodossa. Strategiatyön tueksi toteutetaan yliopiston asemointiin liittyviä selvityksiä sekä tulevaisuuden toimintaympäristön ennakointia. Strategiaprosessiin liittyy kiinteästi vuonna 2019 toteutettava tutkimuksen arviointi. Tavoitteena on, että strategia on valmis hyväksyttäväksi vuoden 2020 alussa. Hallitus päätti 13.12.2018 kokouksessaan, että hallitus käsittelee strategiatyön etenemistä säännöllisesti kokouksissaan. Lisäksi päätettiin, että hallituksen jäsenet osallistuvat mahdollisuuksien mukaisesti strategian valmistelutyöhön yliopistolla. Johtoryhmä toimii strategiatyön ohjausryhmänä. Yliopistoyhteisölle suunnattua strategiakysely toteutettiin 7.1.-26.1.2019. Yliopiston tulevaa strategiaa on käsitelty yliopiston johdon päivillä 5.-6.2.2019, jossa myös hallituksen puheenjohtaja ja osa hallituksen jäsenistä olivat paikalla. Aineisto jaetaan hallituksen jäsenille erillisenä liitteenä 19.2.2019 johtoryhmän kokouksen jälkeen. Esitys: Hallitus keskustelee asiasta ja tekee asiaa mahdollisesti koskevat päätökset. Päätös: Hallitus keskusteli asiasta ja merkitsi liitteen 1 tiedoksi.