Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 11 22.05.2019 Dekaanin ehdotus yliopisto-opettajan, liikuntakasvatus, tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen valmistelija Ulla Hurskainen Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Yliopisto-opettajan, liikuntakasvatus, tehtävä on sijoitettu soveltavan kasvatustieteen ja opettajakoulutuksen osastoon Joensuun kampukselle. Soveltavan kasvatustieteen ja opettajakoulutuksen osasto on esittänyt, että LitL Jukka Virta otetaan yliopisto-opettajan, liikuntakasvatus, tehtävään 1.8.2019 lukien toistaiseksi. Mahdollista kieltäytymistä varten varasijalle esitetään LitM Salla Pitkästä.  Osaston esitys perusteluineen on liitteenä. Yliopisto-opettajan tehtävään valittavan tulee olla soveltuvan ylemmän yliopistotutkinnon suorittanut, ja hänellä tulee olla hyvä käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan ja hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §). Lisäksi tehtävään valittavalta vaaditaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaiset opettajan pedagogiset opinnot (väh. 35 ov / 60 op). Opetustehtävien alaan liittyvällä käytännön perehtyneisyydellä tarkoitetaan kokemusta korkeakouluopetuksesta sekä erityisesti liikunnan opetuksesta ja siihen liittyvästä pedagogiikasta. LitL Jukka Virran opetustaito arvioitiin 10.5.2019 kokonaisarvosanalla hyvä. LitL Jukka Virta täyttää johtosäännössä mainitut yliopisto-opettajan palvelussuhteen ehdot ja yliopisto-opettajan, liikuntakasvatus, tehtävässä vaaditut edellytykset.     Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että LitL Jukka Virta otetaan yliopisto-opettajan, liikuntakasvatus, tehtävään 1.8.2019 lukien toistaiseksi.  Mahdollista kieltäytymistä varten varasijalle esitetään LitM Salla Pitkästä. LitL Jukka Virran ja LitM Salla Pitkäsen CV:t ja opetusportfoliot ovat liitteenä. Esitys: Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta LitL Jukka Virran ottamiseksi yliopisto-opettajan, liikuntakasvatus, tehtävään 1.8.2019 lukien toistaiseksi.  Mahdollista kieltäytymistä varten varasijalle esitetään LitM Salla Pitkästä.  Päätös: Esityksen mukainen. LIITTEET LitL Jukka Virran CV ja opetusansioiden portfolio LitM Salla Pitkäsen CV ja opetusansioiden portfolio Hakijayhteenveto Soveltavan kasvatustieteen ja opettajakoulutuksen osaston esitys