Itä-Suomen yliopiston hallitus § 5 21.05.2019 UEF 2030 – Strategia Hallitus päätti 13.12.2018 kokouksessaan, että hallitus käsittelee strategiatyön etenemistä säännöllisesti kokouksissaan. Lisäksi päätettiin, että hallituksen jäsenet osallistuvat mahdollisuuksien mukaisesti strategian valmistelutyöhön yliopistolla. Johtoryhmä toimii strategiatyön ohjausryhmänä. Yliopistoyhteisölle suunnattua strategiakysely toteutettiin 7.1.2019-26.1.2019. Yliopiston tulevaa strategiaa on käsitelty yliopiston johdon päivillä 5.-6.2.2019, jossa myös hallituksen puheenjohtaja ja osa hallituksen jäsenistä olivat paikalla. Opiskelijoille suunnattu strategikysely päättyi 10.4. Kevään aikana on tiedekunnissa käsitelty koulutuksen strategisia kysymyksiä. Toukokuun aikana pidetään tiedekuntakohtaiset strategitilaisuudet sekä koko yliopistoyhteisölle tarkoitetut strategiaseminaarit (28.5. Kuopio, 29.5. Joensuu). Toukokuun ajan kampuksilla on kuusi ”strategiaseinää”, jonne voi jättää viestejä ja kommentteja strategiaan liittyen. Kaikki strategian valmistelumateriaali on koottu avoimesti Heimon strategiasivustolle. Osaa strategian valmistelua UEF toteuttaa tutkimuksen arvioinnin vuoden 2019 aikana (UEF RAE2019). Arvioinnin kohteena ovat tutkimusyhteisöt (research coummunity), jotka muodostuvat useista tutkimusryhmistä tai tutkimusverkostoista. Tutkimusyhteisön tulee olla temaattinen, monitieteinen, kansainvälisesti verkottunut yhteisö, jolla on yhteinen tutkimusfokus ja suunnitelmat kehittää tutkimusta yhteistä päämäärää kohti. Arviointiin esitettiin 19 yhteisöä, josta arvioinnin kohteeksi valittiin 16 yhteisöä. Valitut yhteisöt laativat 7.6. mennessä arviointipaneelille toimitettavan itsearviointiraportin. Arviointipaneeli kokoontuu viikolla 41. Hallitus käsittelee strategian kokonaisrakennetta, temaattisten kokonaisuuksien/profiilialueiden rakentumista, yliopiston visiota, arvoja ja toiminta-ajatus sekä mahdollisia strategisia ohjelmia iltakoulussa 21.5.2019 kevään aikana tehtyjen selvitysten ja kyselyjen pohjalta yhdessä laajennetun johtoryhmän kanssa. Esitys: Hallitus keskustelee asiasta ja tekee asiaa mahdollisesti koskevat päätökset. Päätös: Esityksen mukaisesti.