Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Itä-Suomen yliopiston hallitus

§ 5

13.06.2019

 

UEF 2030 - Strategia

 

Hallitus päätti kokouksessaan 13.12.2018, että hallitus käsittelee strategiatyön etenemistä säännöllisesti kokouksissaan. Lisäksi päätettiin, että hallituksen jäsenet osallistuvat mahdollisuuksien mukaisesti strategian valmistelutyöhön yliopistolla. Johtoryhmä toimii strategiatyön ohjausryhmänä.

 

Yliopistoyhteisölle suunnattua strategiakysely toteutettiin 7.1.2019-26.1.2019. Yliopiston tulevaa strategiaa on käsitelty yliopiston johdon päivillä 5.-6.2.2019, jossa myös hallituksen puheenjohtaja ja osa hallituksen jäsenistä olivat paikalla. Opiskelijoille suunnattu strategikysely päättyi 10.4. Kevään aikana on tiedekunnissa käsitelty koulutuksen strategisia kysymyksiä. Toukokuun aikana järjestettiin tiedekuntakohtaiset strategitilaisuudet sekä koko yliopistoyhteisölle tarkoitetut strategian yhteisöpäivät (28.5. Kuopio, 29.5. Joensuu). Toukokuun ajan kampuksilla oli kuusi "strategiaseinää", jonne sai jättää viestejä ja kommentteja strategiaan liittyen. Kaikki strategian valmistelumateriaali on koottu avoimesti Heimon strategiasivustolle.

 

Hallitus käsitteli strategian kokonaisrakennetta, temaattisten kokonaisuuksien/profiilialueiden rakentumista, yliopiston visiota, arvoja ja toiminta-ajatus sekä strategisten ohjelmien teemoja iltakoulussa laajennetun johtoryhmän kanssa 21.5.2019.

 

Johtoryhmä käsitteli strategian rakennetta kokouksessaan 4.6.2019 ja linjasi, että pysyvämmän ydinstrategian keskiössä ovat profiilialueet, joiden ympärille kootaan tutkimuksen ja koulutuksen strategisen ytimet. Nämä muodostavat yhdessä yliopiston temaattiset kokonaisuudet. Seuraavassa vaiheessa täsmennetään profiilialueiden ja temaattisten kokonaisuuksien sekä strategisten teema-ohjelmien sisältöjä ja terminologiaa. Strategiarakennetta ja teema-ohjelmia käsitellään tiedekunnissa. Hallitus käsittelee strategian luonnosversiota iltakoulussa 30.10.2019.

 

Asiaa koskeva aineisto on liitteenä 4.

 

Esitys:

Hallitus keskustelee asiasta.

 

Päätös:

Esityksen mukainen.


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa