Itä-Suomen yliopiston hallitus § 3 08.07.2019 UEF 2030 – Strategia Hallitus päätti 13.12.2018 kokouksessaan, että hallitus käsittelee strategiatyön etenemistä säännöllisesti kokouksissaan. Lisäksi päätettiin, että hallituksen jäsenet osallistuvat mahdollisuuksien mukaisesti strategian valmistelutyöhön yliopistolla. Johtoryhmä toimii strategiatyön ohjausryhmänä. Yliopistoyhteisölle suunnattua strategiakysely toteutettiin 7.1.2019-26.1.2019. Yliopiston tulevaa strategiaa on käsitelty yliopiston johdon päivillä 5.-6.2.2019, jossa myös hallituksen puheenjohtaja ja osa hallituksen jäsenistä olivat paikalla. Opiskelijoille suunnattu strategikysely päättyi 10.4. Kevään aikana on tiedekunnissa käsitelty koulutuksen strategisia kysymyksiä. Toukokuun aikana järjestettiin tiedekuntakohtaiset strategitilaisuudet sekä koko yliopistoyhteisölle tarkoitetut strategian yhteisöpäivät (28.5. Kuopio, 29.5. Joensuu). Toukokuun ajan kampuksilla oli kuusi ”strategiaseinää”, jonne sai jättää viestejä ja kommentteja strategiaan liittyen. Kaikki strategian valmistelumateriaali on koottu avoimesti Heimon strategiasivustolle. Hallitus käsitteli strategian kokonaisrakennetta, temaattisten kokonaisuuksien/profiilialueiden rakentumista, yliopiston visiota, arvoja ja toiminta-ajatus sekä strategisten ohjelmien teemoja iltakoulussa laajennetun johtoryhmän kanssa 21.5.2019. Johtoryhmä käsitteli strategian rakennetta kokouksessaan 4.6.2019 ja linjasi, että pysyvämmän ydinstrategian keskiössä ovat profiilialueet, joiden ympärille kootaan tutkimuksen ja koulutuksen strategisen ytimet. Tiedekunnat ja erillis- ja palvelulaitokset valmistelevat 20.8.2019 mennessä ehdotukset strategian teemaohjelmien toimenpiteiksi. Yliopistojen tulee toimittaa 16.8. mennessä opetus- ja kulttuuriministeriölle operatiivisen johdon näkemyksen tahtotilasta, mihin suuntaan korkeakoulua halutaan kehittää. Yliopistojen näkemykset jaetaan kaikille yliopistoille avoimesti, tavoitteena on edistää strategiatyössä yliopistojen välistä vuoropuhelua strategisista valinnoista sekä avautuvista yhteistyömahdollisuuksista. Itä-Suomen yliopiston alustava esitys pohjautuu profiilalueiden ympärille koottaviin tutkimuksen ja koulutuksen strategisiin ytimiin. Yliopiston strategisina valintoina esitetään em. lisäksi vahva kansainvälistyminen, jatkuva oppiminen, oppimisympäristöjen edelleen kehittäminen sekä digitalisaation hyödyntäminen opiskelu- ja työhyvinvoinnissa. Hallitus käsittelee strategian luonnosversiota iltakoulussa 30.10.2019. Esitys: Hallitus keskustelee asiasta. Päätös: Esityksen mukainen.