Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 2 23.10.2019 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Johtosäännön 26 §:n mukaan kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta, ellei hallintoelin ole osaltaan toisin päättänyt. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Hallintoelimen varajäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Tiedekuntaneuvoston sihteeri on lähettänyt kokouskutsun 16.10.2019. Käsiteltävät asiat on mainittu Dynasty -asiakirjahallintasovelluksessa julkaistulla esityslistalla. Johtosäännön 27 §:n mukaan yliopiston monijäseniset toimielimet ovat päätösvaltaisia, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Päätös: Kutsu kokoukseen oli lähetetty määräajassa ja koska paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 6 jäsentä ja 2 varajäsentä, todettiin kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Asioiden käsittelyjärjestystä muutettiin siten, että Tiedoksi -asiakohta ja Kokouksen päättäminen -asiakohta siirrettiin käsiteltäviksi lisäasian jälkeen.