Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 5 19.08.2019 Sosiologian ja sosiaalipedagogiikan kandidaatti- ja maisterikoulutuksen lakkauttaminen Kuopion kampuksella Valmistelija: koulutuspäällikkö Annikki Honkanen Kuopion yliopistossa ja myöhemmin Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella on voinut opiskella pääaineena sosiologiaa ja sosiaalipedagogiikka. Sosiologian pääainekoulutus käynnistyi 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa ja sosiaalipedagogiikan pääainekoulutus syksyllä 2002. Itä-Suomen yliopiston aikana sosiologiaa on voinut opiskella pääaineena Joensuussa ja Kuopiossa. Sosiologia on Kuopion kampuksella melko suosittu, mutta pieni oppiaine. Lisäksi Kuopion sosiologian maisterihaun hakijamäärät ovat olleet pienet, ja esim. kolmena vuonna maisterihaussa ei ollut yhtään hakijaa. Myös maisterin tutkintojen määrä on ollut selkeästi pienempi kuin kandidaatin tutkintojen. Vuosina 2010 – 2018 maisterin tutkintoja on suoritettu 48, kun taas kandidaatin tutkintoja yhteensä 90. Rakenteellisen kehittämisen näkökulmasta ei ole tarkoituksenmukaista järjestää sosiologian pääainekoulutusta kahdella kampuksella. Sosiaalipedagogiikka on pieni oppiaine, jossa aloituspaikkamääräkin on ollut suhteellisen pieni ja vaihdellut kandidaatti- ja maisterivalinnassa 6 – 15. Maisterihaussa siihen on ollut hyvin hakijoita, mutta sosiaalitieteiden kandidaattiopinnoissa sitä on valittu pääaineeksi vähän. Vuosina 2010 – 2018 on suoritettu yhteensä 52 kandidaatin tutkintoa ja yhteensä 42 maisterin tutkintoa. Yhteiskuntatieteiden laitos esittää, että tiedekuntaneuvosto lakkauttaa sosiologian ja sosiaalipedagogiikan kandidaatti- ja maisterikoulutuksen Kuopion kampukselta 1.9.2019 alkaen. Opiskelijoiden on mahdollista suorittaa kandidaatin tai maisterin tutkinto 31.7.2026 saakka. Määräajassa on huomioitu tutkintojen tavoitteellinen suoritusaika ja opiskeluoikeuden kesto yliopistolain 40 ja 41 §:ien (558/2009) mukaisesti. Sosiologian ja sosiaalipedagogiikan syventävät opinnot sisältyvät jatkossa Hyvinvointi yhteiskunnassa –nimiseen opintosuuntaan. Sosiologian ja sosiaalipedagogiikan sivuaineopintojen järjestämisestä Kuopiossa on tarkoitus keskustella oppiaineen edustajien kanssa. Sosiologia ja sosiaalipedagogiikka jatkavat tieteellisen jatkokoulutuksen pääaineena. Siirtymäkauden opetussuunnitelmista päätetään myöhemmin. Opiskelijoille tiedotetaan koulutuksen lakkauttamisesta ja siihen liittyvistä käytännön asioista. HOPS-ohjauksessa kiinnitetään erityistä huomioita ko. opiskelijoihin opintopolkuihin. Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9.4 §:n 3 kohdan mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää koulutusvastuun puitteissa pääaineen perustamisesta ja lakkauttamisesta. Siirtymäkauden opetussuunnitelmista päätetään erikseen. Esitys: Tiedekuntaneuvosto lakkauttaa sosiologian ja sosiaalipedagogiikan pääainekoulutuksen Kuopion kampuksella 1.9.2019 alkaen ja hyväksyy tutkintojen suorittamista koskevan määräajan. Päätös: Esityksen mukainen.