Itä-Suomen yliopiston hallitus § 3 21.08.2019 Akateemisen rehtorin rekrytointiprosessi Yliopistolain (558/2009) 14 §:n 2 momentin 7-kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on mm. valita rehtori tai rehtorit ja päättää heidän työnjaostaan. Johtosäännön 3 §:n 1-kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on päättää rehtorin tehtävän haettavaksi julistamisesta ja valita rehtorit hallituksen puheenjohtajan esityksestä viiden vuoden määräajaksi tehtävää hakeneista tai siihen suostumuksensa antaneista. Johtosäännön 4 §:n mukaan Itä-Suomen yliopistossa on rehtori ja akateeminen rehtori. Rehtori hoitaa yliopistolain rehtorille määräämiä tehtäviä. Akateeminen rehtori hoitaa opetukseen ja tutkimukseen kuuluvia tehtäviä sen mukaan kuin rehtori tarkemmin määrää. Nykyisen rehtorin ja akateemisen rehtorin toimikaudet päättyvät 31.12.2019. Hallitus on valinnut 21.5.2019 kokouksessaan rehtoriksi biofarmasian professori ja rehtori, FaT Jukka Mönkkösen toimikaudeksi 1.1.2020-31.12.2024. Hallitus on 13.6.2019 kokouksessaan päättänyt, että akateemisen rehtorin tehtävän hakuaika on 13.6-15.8.2019 ja, että rekrytoinnissa käytetään rekrytointikonsulttia aktivoimaan haku-aikana potentiaalisia hakijoita hakemaan avoimessa haussa. Lisäksi hallitus päätti, että 21.8.2019 kokouksessa valitaan haastateltavat ja haastattelut tehdään 5.9.2019 kokouksessa. Valintapäätös pyritään tekemään 1.10.2019 kokouksessa. Haku on päättynyt 15.8.2019, johon mennessä on tullut 9 hakemusta. Rehtoriksi ovat hakeneet: FT Markku Hauta-Kasari, tietojenkäsittelytieteen professori ja laitoksen johtaja, Itä-Suomen yliopisto KT Risto Honkonen, Pirkanmaan turvallisuusklusterin johtaja, Tampereen yliopisto FT Silja Kostia, tekniikan alan yksikön johtaja, Lahden ammattikorkeakoulu TkT Kimmo Leppänen, Technology and Application Manager, Mettler Toledo GmbH FT Maria Lähteenmäki, historian professori, Itä-Suomen yliopisto OTT Tapio Määttä, ympäristöoikeuden professori, laitosjohtaja, Itä-Suomen yliopisto FT Elina Oksanen, kasvifysiologian ja bioteknologian professori, varadekaani, Itä-Suomen yliopisto LT, FT Asla Pitkänen, neurobiologian professori, Itä-Suomen yliopisto MMT Hannu Saarenmaa, CEO and Co-owner, Sertifer Consulting Oy Ltd Esitys: Hallitus keskustelee akateemisen rehtorin rekrytointiprosessista ja valitsee hakijat 5.9.2019 Joensuun kampuksella pidettävään haastatteluun. Päätös: Hallitus päätti kutsua haastatteluun FT Markku-Hauta-Kasarin, KT Risto Honkosen, FT Maria Lähteenmäen, OTT Tapio Määtän, FT Elina Oksasen ja LT, FT Asla Pitkäsen.