Itä-Suomen yliopiston hallitus § 5 11.12.2019 UEF 2030 – Strategia Hallitus päätti 13.12.2018 kokouksessaan, että hallitus käsittelee strategiatyön etenemistä säännöllisesti kokouksissaan. Lisäksi päätettiin, että hallituksen jäsenet osallistuvat mahdollisuuksien mukaisesti strategian valmistelutyöhön. Johtoryhmä toimii strategiatyön ohjausryhmänä. Yliopistoyhteisölle suunnattua strategiakysely toteutettiin 7.1.2019-26.1.2019. Yliopiston tulevaa strategiaa on käsitelty yliopiston johdon päivillä 5.-6.2.2019, jossa myös hallituksen puheenjohtaja ja osa hallituksen jäsenistä olivat paikalla. Opiskelijoille suunnattu kysely päättyi 10.4. Kevään 2019 aikana tiedekunnissa käsiteltiin koulutuksen strategisia kysymyksiä. Toukokuun aikana järjestettiin tiedekuntakohtaiset strategitilaisuudet sekä koko yliopistoyhteisölle tarkoitetut strategian yhteisöpäivät (28.5. Kuopio, 29.5. Joensuu). Toukokuun ajan kampuksilla oli kuusi ”strategiaseinää”, jonne sai jättää viestejä ja kommentteja strategiaan liittyen. Kaikki strategian valmistelumateriaali on koottu avoimesti Heimon strategiasivustolle. Hallitus käsitteli strategian kokonaisrakennetta, temaattisten kokonaisuuksien/profiilialueiden rakentumista, yliopiston visiota, arvoja ja toimintaajatusta sekä strategisten ohjelmien teemoja iltakoulussa laajennetun johtoryhmän kanssa 21.5.2019. Johtoryhmä käsitteli strategian rakennetta kokouksessaan 4.6.2019 ja linjasi, että pysyvämmän ydinstrategian keskiössä ovat profiilialueet, joiden ympärille kootaan tutkimuksen ja koulutuksen strategisen ytimet. Tiedekunnat ja erillis- ja palvelulaitokset valmistelivat 20.8.2019 mennessä ehdotukset strategian teemaohjelmien toimenpiteiksi. Yliopisto toimitti 16.8. opetus- ja kulttuuriministeriölle tiivistelmän strategian rakenteesta ja yliopiston tahtotilasta. Esitys pohjautuu profiilialueiden ympärille koottaviin tutkimuksen ja koulutuksen strategisiin ytimiin. Yliopiston strategisina valintoina esitetään vahva kansainvälistyminen, jatkuva oppiminen, oppimisympäristöjen edelleen kehittäminen sekä digitalisaation hyödyntäminen opiskelu- ja työhyvinvoinnissa. Johtoryhmä on käsitellyt strategialuonnosta iltakoulussaan 2.9. sekä johtoryhmän kokouksessa 17.9. Tiedekunnat, erillis- ja palvelulaitokset sekä yliopistopalvelut valmistelevat esityksiä strategian ohjelmien konkreettisiksi toimenpiteiksi 26.9. mennessä. Strategian ohjelmia ja toimenpiteitä on valmisteltu johtoryhmän kokouksissa 17.10. ja 26.11. sekä hallituksen ja johtoryhmän iltakoulussa 30.10.2019. UEF-2020 strategia on liitteenä 2. Esitys: Hallitus hyväksyy liitteenä 2 olevan UEF 2030 strategian. Päätös: Hallitus hyväksyi kokouksessa täsmennetyn liitteenä 2 olevan UEF 2030 strategian.