Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 6 29.01.2020 6 Dekaanin ehdotus yliopisto-opettajan, kasvatus- ja aikuiskasvatustiede, erityisesti jatkuva oppiminen, tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen valmistelija Ulla Hurskainen Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Yliopisto-opettajan, kasvatus- ja aikuiskasvatustiede, erityisesti jatkuva oppiminen, tehtävä on sijoitettu kasvatustieteiden ja psykologian osastoon Joensuun kampukselle. Tehtävä on ollut haettavana 13.12.2019 päättyneenä aikana. Kasvatustieteiden ja psykologian osasto on esittänyt, että KM Antti Ronkainen otetaan yliopisto-opettajan, kasvatus- ja aikuiskasvatustiede, erityisesti jatkuva oppiminen, tehtävään 10.2.2020 lukien. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä. Yliopisto-opettajan tulee olla soveltuvan ylemmän yliopistotutkinnon suorittanut henkilö, jolla on hyvä käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan ja hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §). Tehtävään valittavan tulee olla suorittanut erityispedagogiikan syventävät opinnot. Tämän lisäksi vaaditaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaiset opettajan pedagogiset opinnot (väh. 35 ov / 60 op). Haastatteluun kutsuttiin KM Antti Ronkainen ja KL Ohto Sabel. Heidän opetustaitonsa todettiin opetusportfolion perusteella hyväksi. Sabel ilmoitti haastattelukutsun saatuaan peruvansa hakemuksensa tehtävään. Antti Ronkaisen haastattelu järjestettiin 21.1.2020. Haastattelun ja hakemusasiakirjojen perus- teella KM Antti Ronkainen täyttää johtosäännössä mainitut yliopisto-opettajan, kasvatus- ja aikuiskasvatustiede, erityisesti jatkuva oppiminen, palvelussuhteen ehdot ja yliopisto-opettajan tehtävässä vaaditut edellytykset. Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että KM Antti Ronkainen otetaan yliopisto-opettajan, kasvatus- ja aikuiskasvatustiede, erityisesti jatkuva oppiminen, tehtävään 10.2.2020 lukien. Ronkaisen CV ja opetusportfolio ovat liitteinä. Esitys: Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta KM Antti Ronkaisen ottamiseksi yliopisto-opettajan, kasvatus- ja aikuiskasvatustiede, erityisesti jatkuva oppiminen, tehtävään. Päätös: LIITTEET Antti Ronkaisen CV ja opetusansioiden portfolio Kasvatustieteiden ja psykologian osaston esitys