Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto § 8 23.04.2020 Dekaanin ehdotus FM Elna Hännisen ottamisesta yliopisto-opettajan, ruotsin kieli, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen valmistelija Ulla Hurskainen Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämääritykses- tä. Yliopisto-opettajan, ruotsin kieli, tehtävä sijoittuu humanistiseen osastoon. Tehtävää ei ole onnistuttu täyttämään yliopistonlehtorin nimikkeellä riittävän pätevien hakijoiden puuttuessa, vaan työtehtäviä on vuosien ajan hoidettu määräaikaisilla yliopisto-opettajan työsuhteilla. Oppiaineen toimintojen vakauttamiseksi tehtävä esitetään täytettäväksi nimikkeellä yliopisto-opettaja. Humanistinen osasto on esittänyt, että FM Elna Hänninen otetaan yliopisto-opettajan, ruotsin kieli, tehtävään 1.8.2020 lukien. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä. Yliopisto-opettajan tulee olla soveltuvan ylemmän yliopistotutkinnon suorittanut henkilö, jolla on hyvä käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan ja hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §). Elna Hänninen on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon pääaineenaan ruotsin kieli. Hän on suorittanut opettajan pedagogiset opinnot (65 op). Hänninen on antanut kaksi opetusnäytettä Itä-Suomen yliopiston Kielikeskuksen ruotsin yliopisto-opettajan tehtävään (23.5.2019) sekä saman yliopiston humanistisen osaston ruotsin kielen yliopisto-opettajan tehtävään (11.06.2018). Molemmat opetusnäytteet on arvioitu arvosanalla ”hyvä”. FM Elna Hänninen täyttää johtosäännössä mainitut yliopisto-opettajan palvelussuhteen ehdot ja yliopisto-opettajan, ruotsin kieli, tehtävässä vaadittavat edellytykset. Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että FM Elna Hänninen otetaan yliopisto-opettajan, ruotsin kieli, tehtävään 1.8.2020 lukien. Hännisen CV, julkaisuluettelo ja opetusansioiden portfolio ovat liitteinä. Esitys: Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta FM Elna Hännisen ottamiseksi yliopisto-opettajan, ruotsin kieli, tehtävään 1.8.2020 lukien. Samalla tiedekunta- neuvosto käsittelee kyseisen tehtävän tehtäväalan ja tehtävämäärityksen, joka on kuvattu osaston esityksessä. Päätös: Esityksen mukainen. LIITTEET FM Elna Hännisen CV, julkaisuluettelo ja opetusansioiden portfolio Humanistisen osaston esitys