Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynweb.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynweb.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 13.06.2019/Pykälä 2

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Itä-Suomen yliopiston hallitus

§ 2

13.06.2019

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä esityslista

 

Johtosäännön 26 §:n mukaan "Kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta, ellei hallintoelin ole osaltaan toisin päättänyt."

 

Johtosäännön 27 §:n mukaan "Yliopiston monijäseniset toimielimet ovat päätösvaltaisia, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä." ja "Puheenjohtajan päätöksellä monijäseninen hallintoelin voi pitää sähköpostikokouksen taikka kokoontua kokonaan tai osittain videoneuvottelun, puhelimen tai muun etäosallistumismuodon välityksellä."

 

Kokouskutsu on toimitettu hallituksen jäsenille viikkoa ennen kokousta.

 

Esitys:

Todetaan kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu japäätösvaltainen. Hyväksytään esityslista.

 

Päätös:

Esityksen mukainen.


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa